Minulla on aavistus, että yhteisöllinen viisaus on sopiva käsite kuvaamaan sitä, minkä varassa hyvinvointimme on. Pitää vain onnistua selittämään, mitä yhteisöllinen viisaus tarkoittaa ja miten edistää sitä.
Koska demokratioissa kansalaismielipide ohjaa päätöksentekoa, yhteiskunta ei voi menestyä — ehkei edes selviytyä — ilman valistunutta kansalaismielipidettä.
Pitää miettiä, millainen lasten koulutus parhaiten palvelee heitä ja yhteiskuntaa heidän elinaikanaan — melkein 100 vuoden perspektiivillä — Lapsemmekin haluavat lapsilleen hyvän tulevaisuuden.
Tiedeyhteisö, jolla on mahdollisuus tarkastella maailman menoa rationaalisesti ja itsenäisesti vailla riippuvuuksia yrityksistä, puolueista ja muista eturyhmistä, on välttämätön.
Julkishallinnon pitää kehittää uutta osaamista ja uusia käytäntöjä esimerkiksi kansantalouden kirjanpitoon.
Kansalaisten rakentavaa osallisuutta tulevaisuuden visiointiin ja muutosten hahmotteluun pitää lisätä. Ilman osallisuutta ymmärrys haasteista ja keinoista niiden ratkaisemiseen jää populistiselle tasolle. Syrjään jäänyt ei ole koskaan tyytyväinen.
Ihmisiltä ja yhteisöiltä tarvitaan itseohjautuvuutta ja löytöretkeläisen henkeä.
Yhteiskunnan pitää mahdollistaa uusien asioiden kokeilu ilman pelkoa katuojaan joutumisesta.
Mitä on osaaminen? Millaista osaamista tarvitaan,
- kun luodaan maailmaa, jota ei vielä ole olemassa
- kun pitää oppia ripeästi tekemään asioita, joita ei vielä ole
- kun pitää oppia ammatteja, joita ei vielä ole
- kun pitää nähdä, millaiset ratkaisut ovat mahdollisia uudenlaisiin ongelmiin
Teknistaloudellinen osaaminen ei riitä vaan tarvitaan taitoa jouhevaan yhteistyöhön organisaatioiden sisällä ja niiden kesken.
Kepit ja porkkanat eivät riitä, että saadaan työntekijät ja työ kohtaamaan.
(Tämä johdanto vaatii vähän syvempää pohdiskelua )